Vihdoinkin muistin kiireesti ottaa kuvan keskeneräisestä nukkiksestani. Huomenna koitan ottaa vielä lähikuvaa, sillä siitä voi olla hyötyä myöhemmin, jos innostun tekemään lisää nukkiksia... Niin.

Nämä ovat sivuseinät. Jostain kumman syystä päädyin laittamaan pääoven sivuseinälle. Materiaali on sivuseinissä, pohjassa ja osassa kattoa 9 mm vaneria. Loput seinistä, ym. on 6,5 mm vaneria. Myös takalevyssä on ikkunoita.

Tuossa päällimmäisessä olen jo kokeillut ikkunoita (akryylilevyä) vuorilautoineen (koivua). Jonkinlaiset ristikot vielä puuttuu. Akryylilevyissäkin on tuossa muovit vielä suojana, ettei tule naarmuja. Pikkusen pitää vielä muotoilla noita vuorilautoja. En halua tuollaisia suoria tönkköjä. Vähän viistotusta ehkä. Ikkunanrakentamiseen olen ottanut vähän mallia Nukkekoti Potinperästä.

Tässä vaiheessa olisi tietenkin fiksua suunnitella ulkovuoraus, mutta sitähän minä en ole tehnyt. Tai olen kyllä miettinyt asiaa, mutten ole päättänyt mitään. Ja sähköistys. Sähköistyksenhän voi hyvin laittaa jälkeenpäinkin, mutta tuo poraaminen on kyllä helpompaa, kun palat ovat irti.

No, minäpä jatkan aamulla tämän kanssa touhaamista. Työtähän tässä vielä on.