Tulipa käytyä lauantaina Suomen kädentaidot -messuilla. Itse asiassa lähdimme ukko-kullan kanssa ajelemaan täältä Vaasasta seitsemän aikaan aamulla ja suuntasimme Tampereen kalastusvälineeseen vieheostoksille. Sen jälkeen oli matkan varrella pakko pistäytyä Nukkelaan, josta jatkoimme messuille.

Tässä saalista kalastustarvikeliikkeestä:

Ja tässä muut:

Eli tuon ihanan paperipussukan edessä Nukkelasta 1:12 kuparisia paistinpannuja, kattilasarja sekä kolme koria.Takana Suuri Käsityölehti, jonka tilasin vuodeksi halvalla. Kaupanpäälle sain tuon helmilaatikon. Ääriviivatarrat ostin Charlottan kojusta ja vesisäiliösivellin, DC-joulupaperisetti sekä leimasin Heinikalta.

Ihanaa olis ollu kierrellä messuilla oikein kunnolla, mutku. Mä olin aivan kauheessa räkätaudissa ja kärsin kuuma sekä kylmäkohtauksista. Päätä särki, enkä jaksanut tunkeilla joka kojulle. Näin jälkeenpäin voi olla viisas ja todeta, että olis pitänyt jaksaa tunkeilla joka kojulle. Ihan vain sen perusteella, mitä muut ovat ostaneet. Mä en esimerkiksi ostanut yhtään lankaa, vaikka eräästä blogista huomasin siellä olleen lempparilankaani Freedom Spiritiä. Toisaalta, ei mennyt liikaa rahaa.

Ja onhan tässä saatu jotain valmiiksikin.

Sukat ihan itelle TeSalta voittamastani langasta. En tiedä, mikä mussa on vikana, mutta nämä sukat eivät syntyneet helposti. Valitsin sopivasti pöydällä lojuvat kolmosen Addi-bambut ja lähdin niillä tekemään. Resori oli jo yli puolivälin, kun totesin, että liian isot puikothan mulla on. No ajattelin, että itellehän ne tulee ja jatkoin tyytyväisenä kantapään ekaan kerrokseen asti. Silloin huomasin, että olin tiputtanut silmukan n. 5 cm sitten. Eikun virkkuukoukulla kaivamaan. Toisen sukan aloitin mitään ajattelematta. Resori oli valmis ja huomasin ilokseni, etten ollut katsonut yhtään, mistä kohtaa lankaa aloitin. Tämä olisi jo riittänyt. Mutta katselinpa siinä Idolsia ja innostuin kaventelemaan kantapään kiilaa vähän liikaa. Purin parisenkymmentä kerrosta, että sain tarpeeksi silmukoita puikoille.

Kaikesta huolimatta ihanat sukat! Ja tuota kivanväristä lankaa jäikin. Voi yhdistää johonkin toiseen tai tehdä sniikkerit, jos riittää. Nam!